torstai 31. lokakuuta 2013

ELOKUU. SYYSKUU...

Koitan saada tähän postaukseen mahtumaan kaikkea siistii mitä on tapahtunut sitten elokuun alun..

ELOKUU
Ihan kuun alussa 5.8. oli edellisessä tekstissä mainitun ryhmänäyttelyn avajaiset maineikkaassa ORTON Galleriassa. Meidät oli kerännyt kasaan Make Your Markin galleristi Umut. Avajaisiin saapui paljon ihmisiä ja kokemus oli tosi mahtava. Itseni lisäksi ryhmäämme kuului EGS, Jussi27 ja Antti Ratinen. Näyttelyn kuratoi itse Otso Kantokorpi. Tässä linkki hänen blogiinsa Alaston Kriitikko , linkin takana juttu meidän näyttelystä.

 
 
 

Samalla viikolla, kun juhlittiin ORTONIN avajaisia olin maalaamassa Flow festivaaleille taidepömpeliä Black Tent -sisäänkäynnillä, sekä festivaalien aikana lauantaina olin mukana Hate Destroyer -seinällä kutsuttuna taiteilijana. Taidepömpeleitä oli yhteensä kuusi ja meitä taiteilijoita oli jokaiselle pömpelille omansa. Näin lokakuussa viimeisenä päivänä on ihana muistella sitä lämpöistä ilmaa, joka vallitsi juuri sillä viikolla. Ilma suorastaan suosi ulkomaalusta... Minä maalasin tietysti pöllöjä pömpelin täydeltä. Muita mukana olleita maalaajia oli mm. Poe, EGS, Trama, Färsaaret ja Fabio Pires.

 
 

Tossa videolla näkyy Flow:n valtavan taideseinän valmistuminen á la Otto Maja & Mint, sekä taidepömpeleiden maalausta, että yleistä viehättävää tunnelmaa festivaalien ajalta. 
(Video by Hetki -Kollektiivi)

 

The Hate Destroyer -vihanvastaiseen yhteisöteokseen oli hienoa päästä mukaan. Valitsin päiväkseni lauantain ja kuinka ollakkaan maalaajatoverikseni lauantaille osui ystäväni Sampsa Indrén. Päivä oli aika tuulinen ja niin oli meidän jututkin. Sampsa maalasi hienon sateenkaari-avaimen ja minä.. no tietenkin pöllön. Lauantaina seinällä vierailivat myös Miina Äkkijyrkkä, Kauko Röyhkä jne.. 


Tästä pääset katsomaan Ei vihapuheelle -liikkeen koostaman timelaps videon yhteisöteosten valmistumisesta.

SYYSKUU
12.9. Vietettiin oman näyttelyni "So close, no matter how far" avajaisia Isalannissa, Reykjavíkissa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun teoksiani on ollut esillä kotimaan ulkopuolella. Historiallista siis :)

Gallerian nimi oli Kingdom Within ja se sijaitsee katutasossa aivan Reykjavíkin ihanassa keskustassa. Parina päivänä jaoimme julisteita ja flyereitä pitkin kaupunkia ja sitten olikin jo avajaisten aika. Paikalle saapui tosi kivasti porukkaa. Galleriaa pitää tatuoija Jon Thor, jonka samanniminen (Kingdom Within Tattoo) tatuointiliike sijaitsee heti gallerian yläkerrassa. Avajaisten yhteydessä juhlittiin myös Islannin tatuointimessujen alkamista. 

 

Syyskuussa piirsin myös kuvituksia marraskuussa julkaistavaan Kuohu -lehteen ja aloitin myös erään mielenkiintoisen projektin, josta voin varmaankin kertoa lisää myöhemmin tänä vuonna. Tosi paljon on tullut oltua mukana kaikissa mahtavissa jutuissa. Ja hitsin mukavaa on ollut. Tätä kaikkea lisää kiitos!!! 
Niin ja tietysti!!! ettei unohtuisi!!! Ens viikolla alkaa mun oma näyttely Tapas Barcelonassa, Helsingin keskustassa.. Sitä olen maalaillut nyt lokakuun ajan, mutta kerron lisää ihan pian. Näyttelyn avajaiset on jo tiistaina 5.11.Tittidii!!

tiistai 30. heinäkuuta 2013

KESÄ JA YÖ JA SEINÄT JA MAISEMAT

Huittinen, Sastamala, Sulkava, Puumala, Savonlinna, Espoo, Inkoo, Lohja, Saimaa, Helsinki, Berliini.. Olen tuijotellut seiniä ja ikkunoita, kävellyt öisiä katuja yrittäen uteliaana tirkistellä valaistuja huoneita ja ajellut hiekkateitä etsiskellen sarvipäitä peltojen laidalta. Yhdet hirvenjäljet löysinkin metsästä kesäkuussa, mutta se oli jo ehtinyt piiloon katseelta. Yhden ketun bongasin autotien reunalta ja hyvä ettei se hädissään juossut meidän auton alle iltahämärässä. Melkein sydän pysähtyi.. kettu pääsi kuitenkin metsään ja mä huokaisin helpotuksesta.



Kesällä sain myös pari tosi mielenkiintoista kutsua. Ensimmäisessä mua pyydettiin mukaan yhteisnäyttelyyn Galleriaan nimeltä ORTON. Meitä on näyttelyssä mukana neljä: EGS, Antti Ratinen, Jussi TwoSeven ja mä. Taiteilijat kokosi kasaan Make Your Mark ja myös näyttely kulkee sillä nimellä. Oli ihan huippua päästä mukaan tähän porukkaan. Meillä on kaikilla ihan eri stailit ja onkin mielenkiintoista miltä ripustus tulee näyttämään. Mä henkilökohtaisesti tykkään yhdistellä tyylejä ihan laidasta laitaan. Avajaiset on ensi maanantaina 5.8. Mun teokset on vielä viimeistelyä vaille, mutta hyvässä vaiheessa. Mun suurin teos sinne on kooltaan 122 x 165cm ja olen siitä itse ihan erityisen innoissani. Olen testaillut vähän eri värimaailmaa käyttäen hiukan kirkkaampia sävyjä ja väriyhdistelmät on olleet jotenkin erilaisia verrattuna aiempaan. En tiedä onko tää uusi suunta vai kokeilu. On vaan tuntunut tosi hyvältä.

Toinen kutsu oli mukaan FLOW -festivaaleille maalaamaan. Tämän myötä päädyin itseasiassa mukaan kahteen eri projektiin samoille festareille, mutta näistä spektaakkeleista kerron lisää, kun ensi viikolla festarit alkavat. Myös kuvia on tulossa paikanpäältä!!


Kesän reissuissa oon rähjääntynyt pitkin ja poikin. Kävellyt kengät puhki ja matkannut yölennolla täysikuun vierellä. Oon todella inspiroitunut tunnelmista ja lämpimistä öistä ja niiden äänistä. Berliinissä parasta oli talojen seinät. Tuijottelin kaikkia porttareita ja ovia ja jokapaikasta vaan ilmestyi uusia katuja ja talonpäätyjä täynnä maailman ihanimpia kuvia ja värejä ja mä olin ihan haltioissani. Ei tarvinnut mennä gallerioihin kun sellainen levittyi koko kaupungin taloihin. Oon käynyt kerran aiemminkin Berliinissä joskus ysärillä, mutten muistanut lainkaan miten hurjasti sieltä löytyy katutaidetta.


Landella hengaillessa tuijottelin valoa puiden välistä. Se ei pimentynyt hetkeksikään kokonaan. Aurinko vaikutti laskevan, mutta nousi heti järven toiselta puolelta ihan kiirehtien. Tuossa alla on kuva pimeimpään aikaan. Siis eihän tää nyt mitään uutta ole, mutta kaupungissa ton ilmiön havaitsee harvoin niin konkreettisesti. Ainakin minä, vaikka valvon tunnetusti yötä myöten.. niinku nytkin!


Kesämatkalla tuli kadulla vastaan myös pari melko tärkeää viestiä. Ajattelin, että nää mun pitää muistaa. Toinen on vitsi, toinen ei. Sekin mun pitää muistaa :)


Kiitos kesälle, joka ei vielä ole ohi!! Kiitos teille, jotka tulette ensi viikolla meidän Make Your Mark -näyttelyn avajaisiin Galleria ORTON:iin ja kiitos niille, jotka etsii ja löytää mun teokset FLOW:sta ;)

perjantai 31. toukokuuta 2013

KAIKKIEN AIKOJEN KEVÄT

Tänään 31.5. oli virallisesti viimeinen näyttelypäivä Make Your Mark Gallery:ssa. Teokset pysyvät seinillä tosin vielä sunnuntaihin 2.6. asti paitsi ehkä ostajat ehtivät käydä hakemassa omansa pois. Olen saanut tosi ihanaa palautetta ja kommentteja näyttelystä ja on se poikinut kaikkea kivaa jatkoakin.. Voin myöhemmin kesällä kertoa lisää..

Alla kuvia näyttelystä. Kiitos tuhannesti kaikille näyttelyssä käyneille ja superkiitokset teoksia ostaneille. Erityiskiitos ja niiaus myös näyttelyn avajaisia sponsoroineelle Mikko Kaukoselle, sekä aina autolla ajoon valmiille Volvo-miehelleni Kalle Koo:lle, unohtamatta Make Your Mark Gallerian jengiä. Ootte korvaamattomia!





Näyttelyn lisäksi tää toukokuu on ollut mulle kaikinpuolin ihan megavilkas. Paitsi, että tänään palautin jälleen kerran Hai Jump! -skedelehden päätoimittajalle Pentti Järvelinille kuvituksia tulevaan numeroon, luovutin tiistaina Kallio Block Partyjen yhteisörahoituskamppikseen tilatun teoksen. Lisäksi pääsin 18.5. maalaamaan Arabian Katufestareille pöydistä kasatun seinän, sekä 14.5. vetämään ihanan yhteisömaalauspäivän Taiteenedistämiskeskuksen Liikuva Linna -projeketin nimissä, Lasipalatsin aukiolle tuodussa Taidekontissa.

Niin, olinhan mä myös viime viikonloppuna mukana kolmessa Wannabe Ballerinas "From Helsinki With Love" showssakin, pupuna tietenkin. Paineet oli kovat, mut jotenkin sen klaarasin.. kai?

Tuossa kuvia edellä mainituista. On ollut HURRRRRJAN kivaa saada olla mukana kaikessa.

Kallio State Of Mind (Kallio Block Party rahoituskamppis, teos esillä Kallion kirjastossa just nyt)

Houkutteleva valkoinen TYHJÄ seinä :)

Pöllö Power, Arabianranta Katufestivaali: Buffattu Katutaidetapahtuma (sponsored by Wall Magazine)
 
From Helsinki With Love (rabbit hole)

Tuon alla näkyvän Liikkuva Linna -projektin maalaukset lahjoitetaan Jorvin Lastentautien Poliklinikalle ja ne sijoitetaan upouudelle Diabetes Klinikalle. Tapahtumassa maalattiin viisi upeaa teosta kaikkien osallistujien kanssa yhteistyössä ja lisäksi multa tilattiin yksi iso teos, joka on vielä hieman vaiheessa, joten siitä ei ole kuvaa. 

 


 

Kaikkien aikojen toukokuu 2013 jää historiaan ihan näillä minuuteilla. Olen erittäin kiitollinen kaikesta saamastani tuesta perheeltäni ja ystäviltäni sekä yllättävän monilta ihan tuntemattomilta ihmisiltä katutapahtumissa. Tahdon tehdä taidetta työkseni lopun elämäni ja kaikilta teiltä tuleva kannustus on äärettömän arvokasta. Kiitos!! Puss! Halaus!! Peace!!

perjantai 3. toukokuuta 2013

YKSINÄINEN BETONIPUU

Tänään vihdoin mun näyttelyn avajaiset. Tervetuloa!!


Make Your Mark Gallery Kaasutehtaankatu 1, 00540 Helsinki - Suvilahti, rakennus 6 - makeyourmark.fi

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Maalaa Kaikuu


Sain helmikuussa niin ihanan työtilauksen, etten kertakaikkiaan voinut kieltäytyä, vaikka aika oli käymässä tiukille toukokuussa alkavan näyttelyni johdosta. Pääsin siis maalaamaan Siltasen ja Kuudennen Linjan väliin ja yläkertaan sijoittuvaa uutta tanssiklubia nimeltä Kaiku (ent. Nokia Factory) Ja työnkuva oli nimenomaan taiteilla tilaan kaikkea sitä mitä teen muutenkin mieluiten. 

Ensimmäinen tila oli lounge-tyyppinen istuskelualue baarin vieressä. Päädyimme sisustussuunnittelijoiden -Annika Salonen ja Tommy Kilponen- kanssa maalaamaan raffeja taustoja ja niiden päälle jotain esittävää. Klubin "toiseen siipeen" valitsimme mustavalkoisella värimaailmalla erilaisia otuksia ja kuvioita ympäri seiniä ja lattioita. Keksimme käyttää Pac-Man tyyppistä kuvamaailmaa. Suunnittelin kuviot itse ja sitten yhdessä valikoimme parhaat hahmot. Työn pääsin aloittamaan maaliskuun alussa. Tämä on taas niitä päivityksiä, missä kuvat puhuvat parhaiten puolestaan.

Tässä vähän miltä tilat näyttivät ennen kun aloin riehumaan pensseleiden ja kannujen kanssa..

                                                                    Lounge



                                                            Mustavalkoinen Bailuhuone



 Alla kuvia valmiista tiloista.

                                                            Lounge työvaiheessa


                                                            Lounge iltavalaistuksessa


                                                               The Bilehuone työvaiheessa



                                                           The Bilehuone iltavalaistuksessa


 





 

Idearikkaat ja ihanat sisusutussuunnittelijat maalauttivat kaikki "bilehuoneen" huonekalujen puuosat neonvärisiksi ja osa kalusteista verhoiltiin uusiksi. Myös lamppujen kupuja maalautettiin ja lakattiin ja huone sai todella persoonallisen ilmeen. Lounge-tilaan löytyi pantterikuosiset tuolit suunnittelijoiden salaisista aarreaitoista ja vaalea nahkasohva tilattiin mittoihin sopivana. Maalausprojekti kesti hiukan suunniteltua kauemmin, koska innostuin valtavasti kaikista kuvioista ja erityisesti tuossa mustavalkoisessa tilassa sain todella täyttää KOKO huoneen lattioita myöden. Olen itse tosi tyytyväinen kokonaisuuteen ja lähtisin tekemään vastaavaa projektia heti uudestaan ..varsinkin Annikan ja Tommyn kaltaisten upeiden ja rohkeiden suunnittelijoiden kanssa.

Toivottavasti te kaikki, jotka käytte viettämässä juhlavia hetkiä Kaiku-klubin tiloissa viihdytte meidän luomassa maailmassa!!

Tällä viikolla tulossa vielä pikapäivitys.. nimittäin ylihuomenna perjantaina 3.5. alkaa mun "Yksinäinen betonipuu" -näyttelyni Make Your Mark Gallery:ssa. Avajaiset klo:18-21.

AINIIN!! Hauskaa Vappua kaikille!! (Olen näköjään juhlapäiväbloggaaja.. :)


perjantai 1. maaliskuuta 2013

Kaupungissa on yö

Työhuoneellani kellarissa alkaa pikkuhiljaa tuntumaan ahtaalta. Paitsi, että kaikenmaailman maalauspohjia nojailee toisiinsa ympäri seiniä niiltä kurkkii jos jonkilaisia hahmoja uteliaina toistensa takaa, jotkut valmiimpina ja toiset vielä lopullista olemustaan odotellen. Jos ne kaikki osaisivat äännellä (muualla kuin pääni sisällä) en varmasti välttyisi varoituksilta.

On päiviä jolloin maalaaminen on hankalampaa ja joskus se sujuu kuin itsestään. Olen yrittänyt pari kertaa istua päiväsaikaan yksin kahvilassa lepuuttelemassa ajatuksiani, mutta se on hankalaa, kun tuntuu, että silloin ei tee mitään ja sitten olenkin kaivanut repusta esiin sketsailukirjan ja ruvennut suunnittelemaan.. jotain.. yleensä aihioita tuleviin teoksiin. 

Nyt kun valon määrä on radikaalisti lisääntynyt olen joutunut selittämään itselleni, että nyt on kevät ja tämä on aivan normaalia. Valo on tuntunut uskomattomalta. Talven aikana olen viettänyt niin paljon aikaa kellarissa, että en ole nähnyt luonnonvaloa kuin ehkä sunnuntaisin, aamupäivällä.. Aina yläkertaan ikkunan ääreen noustessani olen joutunut toteamaan uskolliselle työkaverilleni, koiralleni Ollille -Oho! Taas on yö!

Nyt on toukokuussa tulevaan näyttelyyni aikaa lähes tasan kaksi kuukautta. Paljon on vielä tehtävää, mutta suunta on aika selkeä. "Yksinäinen betonipuu" -näyttely tulee olemaan itselleni jännittävintä taiteen saralla koskaan.

Olen ollut todella epäaktiivinen kaikkien tapaamisten sekä facebookin jne. suhteen. Sori frendit, palaan kuvioihin taas toukokuussa, vaikka silloinkin vain aloittaakseni seuraavan näyttelyn kokoamisen. Se on menossa Islantiin, Reykjavíkiin. Olen tuostakin niin innoissani, että pakahdun, mutta kerron siitä lisää joskus toiste. Tässä kevään aikana olen myös mahdollisesti toteuttamassa erästä todella mielenkiintoista maalausjuttua, mutta en voi paljastaa mitään vielä, en ehkä mitään, ennen kuin koko prokkis on valmis. Wuhuhuu.. salaisuuksia!! 

En ole kutsunut ketään ateljéni puolelle katsomaan keskeneräisiä teoksia, mutta tässä paljastan pienen detailin eräästä otuksesta, jolla on melko intensiivinen katse ja joka odottaa ehkä yhtä paljon kuin minä pääsevänsä näyttelyn avajaisiin Make Your Mark Galleriaan. Laitathan jo kalenteriisi ylös päivämäärän 3.5.2013 ja Nora Helsinki "Yksinäinen betonipuu"  Tuo oli KUTSU!! Tervetuloa!!