sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Parin kuukauden huippuhetket!

Heinäkuun postauksen jälkeen on pitänyt kiirettä. Elokuun alussa purin näyttelyn ja toimitin myydyt työt uusille omistajilleen. Jee! Kiitos ostajat!  (Kuvia teoksista on kyselty. Lupaan lisätä niitä tänne. Voit myös tulla katsomaan töitä työhuoneelleni!)

Elokuun puolivälissä saapui kaupunkiin super graffiti legenda MODE2, jonka töitä ja livetyöskentelyä sai seurata Make Your Mark Galleryssa Flow-feastareiden aikana. Toimin aputyttönä galleriassa koko upean viikonlopun. MODE2 osoittautui rennoksi ja hienoksi tyypiksi. Hänen näyttelynsä jatkui elokuun lopulle asti. 




Syyskuun alussa 8.9. järjestettyä Siivouspäivää edelsi Siivouspäivän Basaari, johon osallistuin yhdessä mieheni Paradise Tattoon Kalle Koon kanssa. Pajamme oli nimeltään Hei Pöllöi! Neljän päivän ajan piirtelimme ja maalailimme vähän kaikkea vähän kaikkeen. Pää-aiheena oli nimenmukaisesti pöllöt. Hittituotteeksi  pajassamme osoittautuivat paikanpäällä asiakkaan itse antamien aihioiden pohjalta taiteillut pöllöhihamerkit ja käsinpiirretyt pöllöpaperitarrat. Myös pari pientä huonekalua sai uuden ilmeen pöllöhahmoilla. Tapahtuma järjestettiin Kiseleffin talossa, Aleksanterinkadun ja Unioininkadun kulmassa. Oli todella hauskaa työskennellä inspiroivien ihmisten kanssa ja tavata niin paljon iloisia ja uteliaita pajoihin osallistuneita. 






Siivouspäivän jälkeen suuntasimmekin sitten Paradise Tattoon nimissä kulkumme kohti Reykjavíkia, Islantia ja siellä järjestettyjä Tatuointimessuja. Messuviikonloppu oli kolmipäiväinen ja tosi mukavasti järjestetty. Sekä messujen tuotantoporukka, että messuilla tapaamamme islantilaiset osoittautuivat todella lämminhenkisiksi ja iloisiksi ihmisiksi. Tutustuin myös ihanaan suomityttöön ja erinomaiseen tatuointitaiteilijaan nimeltä Linda. Islandic Tattoo Expo oli varmasti mukavin tatuointitapahtuma missä itse olen koskaan käynyt. Matkaseurueemme oli myös the top4. Kalle Koo, Jussi ja Sakari ja MINÄ!! Messujen jälkeen olimme varanneet pari päivää vapaata arkitöistä ja jäimme ihastelemaan Reykjavíkin lähiseutuja vuokra-autolla.

Islanti oli ihmeellinen. Osasin odottaa huikeita jylhiä maisemia, mutta yllätyin silti täydellisesti. Karu, tuulinen ja hiljainen maa sai mielen vaeltelemaan ja kaikkialla pystyi tuntemaan luonnonvoimien läsnäolon. Vesiputoukset jylisivät kymmenien metrien korkeudesta kuukivirykelmiin, jäätiköt siintelivät ylhäisinä ja aurinko paistoi kirkkaampana kuin koskaan laskien sitten vilkutellen oransseja ja vaaleanpunaisia säteitään niittyrinteille. Kaikkialla oli lampaita ja hevosia, mutta metsää ei oikeastaan missään. Sitä en ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että Islannissa ei juurikaan kasva puita. Tästä syystä myös monet Reykjavíkin keskustan talot on rakennettu aaltopellistä. Aikoinaan talot oli köyhyydestä johtuen maalattu tervalla ja koko kaupunki oli täysin musta. Tänä päivänä kaupunki on kyllä todella iloisen ja sympaattisen näköinen ja värikäs.









Islanninmatka antoi paljon virtaa aloittaa suunnitelmissa ollutta projketiani. Siihen liittyy kirjoittaminen, piirtäminen, maalaus ja havaintojen tutkiskelu.. Asetin itselleni deadlineksi ennen joulua! Saas nähdä kuin käy!! 

Näillä fiiliksillä!!!