sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kassitehdas

 
Tässä lisää valmiita +kokoisia kesäkangaskasseja. Kukkaisia on kyselty ja niitä(kin) tulee lisää.. Ompelen aina, kun muilta töiltäni ehdin. Kuten jo aiemmin olen maininnut, ompelen kasseja käytetyistä kankaista. Niiden edellisestä muodostaan auki purkaminen käy välillä ihan työstä. En vaan jostain syystä suostu leikkaamaan vanhoja saumoja pois vaan puran kaiken alkutekijöihinsä. Prrr.. aikaa vievää puuhaa, mutta myös meditatiivista :)  Minä <3 ratkoja.

 Korostaisin vielä kantokahvaseikkaa. Eli olen tehnyt kaikkiin kasseihin sekä pitkät- olkahantaakit, että lyhyet käsikantohantaakit. Helpottaa huomattavasti kantamista, eikä lyhyet kuitenkaan pienennä kassinsuun tilavuutta. Myös erilaisia kietaisutekniikoita voi keksiä kuten ylemmästä kuvasta voi nähdä. Tällätavoin kassin saa ikäänkuin kiinni, ilman kummempia mekanismeja.

tiedustelut
Nora: 045-275 3363


maanantai 14. maaliskuuta 2011

+ Size Kangaskassit

Saatuani hankittua ihanan ompelukoneen, Bernina Favorit Industrial :) olen aloittanut valmistelemaan pientä kassimallistoa kesäksi torille myytäväksi.

Ensimmäisenä työn alla ovat jättikassit ja niitä tulee löytymään eri väreissä ja kuoseissa mm. kukallista, raidallista, yksiväristä, vuorellista ja ilman. Kooltaan kassi on  57cm x 63cm ja niissä on erityylisiä kanniskelutarpeita helpottamaan kaksi eri pituista hantaakia.



 Materiaalina on pääasiassa puuvilla, mutta käytän kaikkia kivoja kankaita mitä sattuu milloinkin löytymään. Suurin osa kankaista ovat kierrätettyjä eli palvelleet aikansa jossain muussa muodossa. Laittelen lisää kuvia kasseista aina silloin tällöin. Tässä nyt alkuun.. Voit kysellä täältä tai soittaa ja tulla työhuoneelleni shoppailee 045-275 3363
Miss Zepra 25€

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Nippon

Maalasin tämän pari päivää sitten. Päivää ennen Japanin tuhoisaa maanjäristystä. Kuva tuli mieleeni tyhjästä, mutta tämän päivän 12.3.2011 aikana se on saanut aivan uuden merkityksen.

Kuultuani maanjäristyksen ja tsunamin aiheuttamasta mahdollisesta ydinonnettomuudesta ovat ajatukseni olleet paitsi Japanin tilanteessa, myös palanneet aikaiseen aamuun vuonna 1986.

Istuimme äitini kanssa keittiössä ennen kouluunlähtöäni kuuntelemassa radion ylimääräistä uutislähetystä, jossa tiedotettiin Tshernobyl nimesessä paikassa tapahtuneesta ydinonnettomuudesta. Silloin pelkäsin eikä tänään tunne ollut kovinkaan muuttunut. Vuonna -86 ei vaan ollut nettiä missä tilanne päivittyy nytkin parhaillaan, eikä tietoa tullut paljon lisää ennen ilta-uutisia, jolloin koko tapahtunut karmivuus alkoi pikkuhiljaa hiipiä tajuntaamme. Tai ainakin vanhempieni tajuntaan, olin itse 11 vuotias. Muistan ettei poronlihaa, puolukoita, lakkoja ja ituja saanut syödä moneen vuoteen. Muistan myös ajankohtaisohjelmien eli "Ajankohtainen kakkonen" ja kenties "A-Studion" lähettämiä ohjelmia, joissa näytettiin pelottavia kuvia säteilyn uhreiksi joutuneista ja kerrottiin mitä heidän tulevaisuutensa toisi mukanaan. Kaikki ne kuvat ovat tänään välähdyksen lailla vilahtaneet silmieni edessä.

Ja vaikka tämä maalaus ei pelasta ketään ja on kaikkinensa rujo ja kenties pelottava ja lohdutonkin, omistan sen tänään Japanille, tulevaisuudelle ja toivolle sekä ydinvoiman vastustamiselle.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Kellarista


Tässä vielä keskeneräisiä töitäni. En ole ihan varma miten nämä tästä kehittyvät. Joskus idea muotoutuu hetkessä, joskus taulun joutuu jättää sivuun viikoiksi, että lopullinen kuva muodostuu kankaalle tai mikä ikinä pohjana onkaan.. Maalaan usein ihan mille vaan, mikä eteen sattuu. Mutta toki oikea pohjustettu taulukangas on ihan omaa luokkaansa.

Myöskään maaleissa en niin nirsoile. Keräilen remonteista jääneitä maaleja ja sekoittelen kaikkea mahdollista. Sävytykseen kelpaa kaikki runsas pigmenttinen. Olen käyttänyt mm. päivämäärältään vanhaksi jäänyttä tatuointi-inkkiä. Niissä on rikkaat pigmentit ja ovat ihanasti vesiohenteisia. Sottaavat myös ERITTÄIN helposti jos väriä päätyy sekoitusastian ulkopuolelle :)